Syvälahden maisemasovitteet, osa III

Suomen Tuulivoima Oy on teettänyt maisemasovitteita, jotka on tehty Syvälahden alueella tehtyjen kuvausten pohjalta. Maisemasovitteiden avulla saadaan selvyyttä siihen, miten tuulivoimalat näkyvät minnekin. Sovitteet on tehnyt TuuliSaimaa Oy.

Jokaisesta kuvasta on kaksi versiota: mahdollista todellisuutta kuvaava maisemasovite sekä ääriviivallinen maisemasovite. Ääriviivallisen sovitteen avulla nähdään tarkemmin, missä voimalat ovat, mikäli esimerkiksi puusto peittää näkyvyyttä. Ääriviivavahvistus näyttää siis myös todellisuudessa näkymättömiin jäävien voimaloiden sijainnit kuvauspaikasta katsottuna.

Tässä osiossa on kuvat Kortelahden toiselta puolelta (kuvat 1&2) sekä Ristilammen etelärannalta (kuvat 3&4). Kuvat on otettu syksyllä 2011. Kuvauskartta on tehty maanmittauslaitoksen avoimen aineiston Maastokarttarasteri 1:50 000 pohjalta 05/2013.  Lisenssi.

Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana!

 

Syvälahti_maanmittauslaitos_mallinnuskartta1_pieni

Kuvauskartta 3. Kortelahden toiselta puolelta Syvälahteen ja Ristilammen eteläpuolelta pohjoiseen päin.

Kuva 1. Kortelahden toiselta puolelta Syvälahteen päin (koilliseen)

Kuva 1. Näkymä Kortelahden toiselta puolelta Syvälahteen päin (koilliseen). Lähin suunniteltu voimalapaikka on Nilkonkalliolla, n. 1,6 km päässä kuvauspaikasta.

Kuva 1 ääriviivoilla. Lähin voimala näkyy puiden takana, muut peittyvät metsän taakse.

Kuva 1 ääriviivoilla. Lähin voimala (Nilkonkallio) näkyy puiden takana, muut peittyvät metsän taakse.

Kuva 2

Kuva 2. Kortelahden toiselta puolelta Syvälahteen päin (itään).

Kuva 2 ääriviivoilla

Kuva 2 ääriviivoilla

Kuva 3. Ristilammen eteläpuolelta pohjoiseen päin. Kuvassa näkyvään voimalaan on matkaa n. 2,5 km.

Kuva 3. Ristilammen eteläpuolelta pohjoiseen päin. Kuvassa näkyvä voimala sijaitsee Pässintyykynmäellä, n. 2,5 km päässä.

Kuva 3 ääriviivoilla. Vain yksi voimala näkyy, muut jäävät metsän taakse.

Kuva 3 ääriviivoilla. Vain yksi voimala näkyy, muut jäävät metsän taakse.

Kuva 4. Näkymä Ristilammen eteläpuolelta luoteeseen. Näkyvissä sama voimala kuin kuvassa 3.

Kuva 4. Näkymä Ristilammen eteläpuolelta luoteeseen. Näkyvissä sama voimala kuin kuvassa 3.

Kuva 4 ääriviivoilla. Vain yksi voimala näkyy, muut jäävät metsän taakse.

Kuva 4 ääriviivoilla. Vain yksi voimala näkyy, muut jäävät metsän taakse.